Avaruusrockin, stonerin ja psykedelian pyhän kolminaisuuden keskiössä vuosia muhinut Monster Magnet kantaa futuristisen luolamiesrockin soihtua ikinuoren Dave Wyndorfin johdolla. Liekki loimottaa taas kirkkaana.
Teksti: Kimmo K. Koskinen
Dave Wyndorf, 54, on otettu fanin ominaisuudessa tarjoamistani onnitteluista yhtyeensä parhaasta levystä sitten vuoden 1998 Powertripin. Monster Magnetin yhdeksäs kiekko Mastermind sisältää yllin kyllin elementtejä, joita bändin albumeilla on parhaimmillaan: utua, pörinää, mäiskettä, melodiaa ja kuolemattomia lausahduksia.
– Siinä on paljon rockia. Halusin varmistua siitä, että voisin soittaa levyä keikoilla.
– ”Teemme jumalauta levyn, jolta voidaan tykittää kuutta biisiä livenä”, Wyndorf lisää spiidipäisen, rockia tihkuvan sarjakuvahahmon äänellä. Sellaisen, joka hänen julkinen kuvansakin on kautta vuosien ollut.
– Biisit todellakin vaikuttivat muodostuvan raskaammiksi… ne tuuppaavat kovemmin.
Mastermind tuntuu ensialkuun raskaalta, ei vähiten mureasoundisen basson ja jyhkeiden rumpujen ansiosta. Levyn verkkaiseen painottuva temposkaalakin tehostaa raskauden tuntua.
– Aloin ensin tehdä totaalista space rock -levyä. Huomasin kuitenkin, että tämä on mageeta, mutta homma ei tule toimimaan täysillä livenä. Siispä aloin tsekkailla niitä toimivia osia.
– Materiaali alkoi rakentua basson ja rumpujen ympärille. Eli jos messissä olisi vain rytmiryhmä ja laulu, biisit toimisivat niinkin.
Tämän huomaa myös levyä kuunnellessa, sillä basso on sen johtotähti. Biisit alkavat myös usein nelikielisen louhinnalla.
– Ohjeistin kitaristeja seurailemaan bassoa. Näin saimme mukaan hienoa old school -riffityyliä, sellaista Led Zeppelinin ja Black Sabbathin meininkiä. Hassua kyllä, kitaristimme Phil Caivano soitti kaikki levyn bassot. Jim (Baglino) ei päässyt perhehuoliensa vuoksi äänityksiin. Mutta Phil kyllä rokkaa!
– Biisit kehittyivät tavalliseen tapaan, eli sain sen tavanomaisen vimmani – ”jee, enemmän Sabbathia, jee, lisää Stoogesia”, Wyndorf kertoo taas rockolion sielunmaisemaan äänellään eläytyen.
Lekalla kuuppaan
Wyndorf onnistui pyrkimyksessään saada Mastermindin kappaleet intensiivisiksi. Äänekäs jyräys on tärisyttävää kuultavaa, ja ilman perinteistä rockarsenaalia esitetyt kappaleetkin nostattavat ihokarvat pystyyn.
– Johtoajatuksena oli ytimekkyys ja yksinkertaisuus. Tähän päästään toistolla ja varioinnilla: sama riffi kuulostaa 30 sekunnin päästä hiukan erilaiselta. Kun kertseissäkin on lähes samat soinnut kuin säkeissä, lopputulos on junnaava mutta kiinnostava.
– Halusin levyyn sellaista monofiilistä: stereoista tulee jättimäinen leka ja mäjäyttää kaaliin – boooom!
Lue koko juttu uudesta Infernosta!