Devin Townsend Project
Deconstruction
InsideOut
Ghost
InsideOut
Devin Townsendin projekti on edennyt kolmanteen ja neljänteen albumiinsa, jotka täydentävät vuonna 2009 akustisesti runtanneen Ki’n ja progemetallin lähes industrialmaiseksi popiksi naamioineen Addictedin aloittaman ripittäytymisten sarjan. Devin arveli Deconstructionin ja Ghostin tavoittavan sekä tuotannon hulluimman että kauneimman ääripään. Hän ei ollut väärässä.
Deconstructionia voisi luonnehtia jonkinlaiseksi perverssiksi yhdistelmäksi Strapping Young Ladin vimmattua kakofoniaa, Infinity-sooloalbumin luovaa hulluutta ja Devinille ominaista itseironisen ala-arvoista mustaa huumoria. Tätä kuorrutetaan bombastisilla orkesterisovituksilla ja vähintään omalaatuisella teemalla, joiden myötä alati kasvavaa keitosta on mahdotonta pukea sanoiksi.
Vai mitä sanotte, jos yritän kertoa 16-minuuttisen The Mighty Masturbatorin sisältävän kuumottavan intronäppäilyn, maanisia kuoroja, synailotulituksia akustisin höystein, jankkaavuudella tehostettuja paisuvia infernaalisuuksia, Greg Puciaton repiviä tavaramerkkihuutoja, hurmoksellista megafonijulistusta ja rakkaudentäyteistä valssia? Aivan. Tämä kaikki on todellakin koettava itse.
Vaikka Deconstruction on pullollaan kaoottista soitinmasturbaatiota ja Devin laulaa komeammin kuin koskaan, tällaista pitelemätöntä tajunnanvirtaa ei voi sanoa vain riffi- tai melodiavetoiseksi musiikiksi. Juju piilee siinä Devinin nyrjähtäneimpiä puolia peittelemättömästi sotkevassa tunnelmassa, jonka ansiosta sävellykset eivät muutu perusteettomaksi sekasotkuksi.
Kiusoittelevan viipyilevästi alkava albumi paisuu jatkuvasti edetessään, jokaisen kappaleen kirjoittaessa tavallaan albumin säännöt uusiksi. Tämän hengästyttävän matkan varrelle mahtuu niin paljon informaatiota mahtavia vierasvokalisteja ja turboahdettua skitsofreniaa myöten, että Deconstruction on jatkuvalla yllättävyydellään vielä paljon enemmän kuin uskalsi odottaa.
Tajunnan vinksahtaneimmista ääripäistä siirrytään täydellisen rauhan tyyssijaan, kun lähes newagemäinen Ghost antaa ymmärtää Devinin tehneen ainakin väliaikaisen sovinnon itsensä kanssa. Albumin välittäessä hämmentävän voimakkaita tuntemuksia ei voi kuin hengittää syvään ja antaa tyynen meren tavoin virtaavan musiikin lipua tajuntaansa.
Ghostilla kuultava musiikki ei ole enää matkalla mihinkään. Se on jo saapunut päämääräänsä luodessaan lumoavilla huiluilla, akustisilla kitaroilla, hypnoottisilla koskettimilla ja hillityillä vokaaleilla hienovaraisesti toteavaa harmoniaa, joka saa olon keventymään helposti. Sävellykset saattavat vaikuttaa yksinkertaisilta, mutta ne osoittautuvat avautuessaan lähes maalauksellisiksi kokemuksiksi.
Albumin ainoa näennäinen särö piilee sen 72-minuuttisessa kestossa suhteutettuna transsiin vaivuttaviin äänimaisemiin. Ghost ei oikein sovellu pelkäksi taustamusiikiksi. Ehkä albumin onkin tarkoitus saada nykyaikainen hyperaktiivinen ihminen pysähtymään edes hetkeksi, eikä tätä hetkeä voisi juuri paremmin käyttää. Käsissä on yksi Devin Townsendin koskettavimmista levyistä.
On hyvin mahdollista, ettei Strapping Young Ladin Cityn tai vaikkapa Terria-sooloalbumin kaltaisia teoksia julkaissut Devin Townsend enää kykene tyydyttämään koko kuulijakuntaansa, jonka odotukset ovat paisuneet musiikin mahdollisuuksia suuremmiksi. Project-albumit ovat silti täydellinen osoitus siitä, kuinka nykyhetken valovoimainen Devin ei häviä tuumaakaan itsetuhon rajalla käyneelle itselleen.
Teksti: Aki Nuopponen