Artistit: Ronnie James Dio

”Ronnie oli innovaattori musiikissa, miksei siis tekniikassakin?” – Wendy Dio puolustaa edesmenneen laulajan hologrammikiertuetta

Vatsasyöpään toukokuussa 2010 kuollut laulajalegenda Ronnie James Dio palasi viime kesänä lavalle Saksassa Wacken Open Air -festivaaleilla hologrammina. Laulajan leski Wendy Dio, Dio Disciples -yhtye ja hologrammista vastaava Eyellusion-yhtiö suunnittelevat seuraavaksi lähtevänsä kokonaiselle kiertueelle virtuaali-Dion kanssa.

Hologrammina takaisin lavalle nostetun Ronnie James Dion kiertue hahmottuu – ”Hänet tullaan näkemään eri aikakausilta”

Dio Disciples esiintyi viime kesänä Wackenissa ja esitti vuonna 2010 menehtyneen Ronnie James Dion We Rock -hitin laulajan hologrammin kanssa. Heti keikan jälkeen hologrammin luoneen EyeIllusionin toimitusjohtaja Jeff Pezzuti kertoi suunnitelmissa olevan peräti kokonaisen hologrammikiertueen tekeminen.

Ronnie James Dion hologrammi esiintyi Dio Disciplesin keikalla Wackenissa – jatkoa seuraa ensi vuoden puolella

Vuonna 2010 kuolleen Ronnie James Dion ystävistä ja bänditovereista kootun Dio Disciplesin Wackenin-keikalla nähtiin mielenkiintoinen vieras, nimittäin hologrammiversio itse Diosta. Yllätys nähtiin setin loppupuolella, kun Dio ilmestyi lavalle laulamaan alkujaan vuonna 1984 ilmestynyttä We Rock -kappaletta.