Aggressiivisuutta riffiähkyyn asti – Arviossa The Hauntedin Exit Wounds

17.09.2014

The Haunted
Exit Wounds

Century Media
3_kirvesta

Kohta parinkympin ikää lähentelevä Haunted on painanut eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta. Viimeisimmät huonot uutiset olivat kitaristi Anders Björlerin ja laulaja Peter Dolvingin poistuminen yhtyeestä edellisen Unseen-levyn (2011) jälkeen. Mutta Haunted ei luovuttanut, vaan pyysi kehiin entisen solistinsa Marco Aron ja kitaristi Ola Englundin (Six Feet Under).

Exit Wounds on orkesterin kahdeksas pitkäsoitto ja yleisilmeeltään paljon suoraviivaisempi ja aggressiivisempi kuin melodisempi edeltäjänsä. Intron jälkeen käynnistyvä Cutting Teeth pistää heti luun kurkkuun vanhan Slayerin malliin. Minuutin mittainen, huikean repäisevä My Enemy ja myöhempi This War kuuluvat myös levyn nopeimpiin ja vihaisimpiin ralleihin.

Time (Will Not Heal) on puolestaan Pantera-henkinen groove metal -pala, joka tuo mukavaa rentoutta muuten varsin kiihkeään yleisilmeeseen. Samaa yrittää myös bluesahtavasti riffittelevä, hitaampaa groovea tarjoava All I Have, mutta varsin laihoin tuloksin. Kyseessä lienee paketin tylsin raita. Infiltrator, My Salvation ja Ghost in the Machine edustavat perusvarmaa Hauntedia ja sisältävät juuri niitä elementtejä, joista yhtye on tullut tutuksi, eli aggressiivista sahausta, tarttuvia melodisia riffejä ja hienoja tuplakitaramelodioita.

Marco Aron paluu on tervetullut, sillä mies tuntuu olevan elämänsä kunnossa, ja jos ollaan brutaalin rehellisiä, hänen äänensä sopii paremmin tällaiseen musiikkiin kuin Dolvingin. Viimeksi mainitun persoonallista karismaa on tietysti mahdoton korvata.

Exit Wounds on vahva näyttö Hauntedilta, vaikka ei järin uudistusmielinen olekaan. Levy aiheuttaa hieman riffiähkyä, ja ehkä siksi melodioita olisi kaivannut hieman lisääkin. Joka tapauksessa, kokonaisuus toimii pätevänä todisteena, että orkesteri elää ja voi hyvin vuonna 2014.

Lisää luettavaa