Ylivieskassa vuonna 2007 perustettu Nicumo lyö pöytään kolmannen täyspitkänsä. Tyylillisesti yhtye ammentaa edelleen Sentencedin, Charonin ja Poisonblackin kaltaisten Pohjois-Pohjanmaan tekijänimien melankolisesta ja tummasävyisestä metalliperinteestä.
Levyllä esitellään rehellistä ja nätisti etenevää kotimaista alakuloraskautta, jollaiselle on aina tilausta ainakin kirjoittajan pääkopassa. Pureviin melodioihin, tarraavasti junttaavaan raskauteen ja Hannu Karppisen vakuuttavasti kouraisevaan laulutulkintaan nojaava ilmaisu saa monilta osin puolelleen. Vaikka bändin resepti ei ole uusi, antaumuksella toteutettu sävellystyö kuuluu läpi.
Inertia on dynamiikaltaan tasavahva paketti, vaikka etenkin jotkin maltillisemmin tunnelmoivista sovituksista sulautuvat keskenään hieman samankaltaisiksi. Räväkämmin polkevissa menopaloissa, kuten Three Pyresissa ja Time Won’t Healissä, bändi tuntuisi olevan aavistuksen enemmän kotonaan. Nicumon toivoisi silti pitävän kiinni variaatioistaan, sillä levyn päättävä, jyhkeäksi kasvava Black Wolf osoittaa sen hallitsevan syvemmänkin tunnelmasoutamisen.
Vaikka bändin kolmosalbumi ei ole täysosuma, sitä pyöräyttää oikein mielellään osana kotimaisen melankoliametallin väkivahvaa linjaa.