Arkisen paskan unohtamiseksi – arviossa Huora

Arvio julkaistu Infernossa 4/2017.

Huora
Hukutaan paskaan
Stupido

 

On helvetin hienoa huomata, että Huora ei ole myynyt itseään halvalla siirtyessään albumimittaan. Vuosi sitten videoinakin julkaistut Kovia ja kiljua sekä Sori siitä olivat uudelta yrittäjältä sen verran kovia täsmäiskusävelmiä, että pelkona oli levytyssopimuksen myötä itsensä myyminen, onneksi turhaan. Yhtye on edelleen sopivan räävitön, uskottava ja ärhäkkä, mutta samalla myös riittävän salonkikelpoinen ollakseen helposti muidenkin kuin onnettomien yksinäisten miesten lähestyttävissä.

Huoran punkahtava lähestymistapa rockiin ja metalliin on yksinkertainen. Konstailemattomista aineksista huolimatta se on onnistunut tekemään toisiinsa verrattuna yllättävänkin erilaisia biisejä. Merkittävä osa musiikin viehätyksestä, tarttuvuuden lisäksi, on niin soitossa kuin teksteissäkin vahvasti vaikuttava hellyttävä, osin naivistinenkin ote, joka ei kuitenkaan kuulosta missään kohtaa vaivaannuttavalta.

Laulaa bändi sitten kaaokseksi muuttuvista kotibileistä, kaljan särpimisestä tai sen aiheuttamasta jälkitaudista, aikuisuuteen liitettävistä velvollisuuksista tai pienen ihmisen henkilökohtaisista hätähuudoista, yhtye tekee temput hienosti.

Ilman huudosta ja laulusta vastaavan Anni Lötjösen luonnonlapsimaista tulkintaa Huora jäisi todennäköisesti vain yhdeksi monista kaduilla maleksivista rockporukoista. Yhdessä nelikko kuitenkin taitaa hyvän joukon ammattilaiskikkoja tyydyttääkseen vähän isommankin ryhmän, ja muuallakin kuin vain hämyisillä erikoisklubeilla.

Hukutaan paskaan on ehtaa eskapismia musiikinystäville, jotka haluavat unohtaa edes hetkeksi sen arkisen paskan, josta levyllä lauletaan.