Bändin tähänastisen uran paras albumi – arviossa Stam1na

Parikymppisyys ei kuulu muuna kuin kypsyytenä.

12.10.2018
Stam1na
Taival
Sakara

Stam1na oli allekirjoittaneelle yli kymmenen vuoden ajan ristiriitainen bändi, joka jyräsi keikoilla perkeleellisen hyvin, mutta studiolevyjen purevuus jäi kauaksi elävästä energiasta. Uudet levyt otti aina kuunteluun ja niitä luukutti ilmestymisen aikoihin paljonkin, mutta sitten ne vain pääsivät vaipumaan unholaan.Elokuutio (2016) oli poikkeus sääntöön, ja nyt bändi osoittaa, että koko sääntöä ollaan kirjoittamassa uusiksi. Taival ei ole vain rutiininomainen Stam1na-tuotos. Se on bändin tähänastisen historian paras albumi.

Stam1nan hullut riffit ovat aina olleet hyviä, mutta nyt ne ovat vielä piirun repivämpiä. Bändi on aina osannut komeiden kertosäkeiden säveltämisen, mutta nyt ne ovat vieläkin uljaampia. Yhtye on tehnyt monipuolisia levyjä, mutta Taival-albumin väripaletti on vielä laajempi. Stam1nan teksteistä on aina löytynyt nasevaa terävyyttä, mutta nyt bändin kaavat rikkova henkilökohtaisempi kulma tuo niihin vielä syvempää tunnetta.

Yli kahdeksanminuuttinen Metsästäjä-trilogia on kuin Stam1nan oma Opeth-eepos. Gaian lapsi -kappaleessa kuultava Anna Erikssonin vierailu istuu sen teemaan hyvin, ja levyn päättävä kuulas Kajo ei jää vain kuriositeetiksi. Nämä ovat onnistuneita irtiottoja totutusta ja edustavat bändin tähän asti kunnianhimoisimpia sävellyksiä.

Levyn laadun kenties tärkein sinetti on kuitenkin se, miten paljon totuttua kovempia myös ne ”perus-Stam1na-rallit” ovat. Solar, Elämänlanka, Enkelinmurskain ja Sudet tulevat rakentuvat tutumpien reseptien ympärille, mutta bändi on onnistunut lataamaan niihinkin jollain ilveellä poikkeuksellisen tymäkkää menoa ja monipuolisuutta.

Ei hassummin yli parikymppiseltä metallibändiltä, jonka voisi luulla olevan urallaan jo jäähdyttelyn puolella.

Lisää luettavaa