Konstailematon ja mustavalkoinen. Tämä adjektiivikaksikko putkahti ensimmäisenä päähän Dispairin vinyylialbumia pyöritellessä. Uusi värillinen vinyylimatto tarjosi kontrastia kokemukselle.
Harvemmin hardcoressa tai punkissa minkäänlaisia kikkailuja tai irtiottoja kuullaan, eikä ole niin väliksikään. Luupäinen perinnetietoisuus on erittäin kunnioitettava arvo, etenkin nykymaailmassa, jossa kaikenlaista uutta ja ihmeellistä elämystä ja ärsykettä on tarjolla koko ajan, joka digituuttia myöten.
Yhtyeen mättämä d-beat ei ole läheskään nopeinta ja räväkintä lajissaan. Omanlaisensa kepeys ja yksinkertaisuus korostuvat entisestään selkeiden joskin asiaankuuluvien diskanttisoundien ansiosta. Pienen hetken kestävän korvien totuttamisen jälkeen ne muuttuvat hyväksyttäväksi esimerkiksi oman äänen hakemisesta. Niin musiikissa kuin sanoituksissakin voi havaita kaikuja Dischargen tuotannosta, vaikka ulosanti ei ole kummallakaan saralla yhtä tiukan tinkimätöntä.
Legacy of Fearin 13 biisiä ovat sen verran lyhyitä ja napakoita, että 12-tuumainen pyörii normaalia nopeammin. Tämä yhdistettynä sisällön peruskauraiseen olemukseen ei haittaa kuuntelunautintoa millään tavalla, mutta vuositasolla tarkasteltuna levy jää lopulta pelkäksi mukavaksi välipalaksi. Se painuu hitaasti mutta varmasti sitä lähemmäs unholaa, mitä pidemmälle vuosi kuluu.