Alkuvuodesta 2016 kasettina ilmestynyt Harhojen ensijulkaisu oli melkoisen armoton, kaaosta tihkuva pläjäys kihisevää vanhan liiton hardcorea. Ahdistus ja paniikki velloi siihen malliin, että julkaisun yhdeksän keskimäärin puolitoistaminuuttista kappaletta putkeen oli miltei enemmän kuin kerralla pystyi sulattamaan.
Pienvinyyliformaattiin siirryttäessä mikään ei ole muuttunut. Musiikki ja tekstit eivät lupaa pienintäkään valonpilkahdusta, ja tätä tunnetta kuvaa oivasti niin julkaisun nimi kuin mustavalkoinen, rujon pysäyttävä kansikuvakin.
Kappaleet ovat edelleen repiviä ja ytimekkäitä purkauksia, ja etenkin niiden pelkkää huutoa ja rääkymistä sisältävät laulusuoritukset edustavat silkkaa mielipuolisuutta lähestyvää heittäytymistä. Soitto on juuri oikeanlaista rempseää roiskimista, jossa on kuitenkin riittävän jämäkkä tatsi, jotta paketti pysyy armottomana. Rujoudesta ja suoraviivaisuudesta huolimatta biiseistä löytyy tarkalla korvalla monenlaista pientä jippoa, mikä sekin on merkki soittokokemuksesta.
Kuusi on vähemmän kuin yhdeksän, mutta tämän julkaisun kohdalla se on kuitenkin enemmän ja juuri oikea määrä. Ei päivittäiseen käyttöön.