Jani Koskelan minimalistinen ja synkkä visio doom metalista toteutettiin alkuvuodesta ilmestyneellä minialbumilla vakuuttavasti. Albumimittaan (joka on niin kappalemäärällisesti kuin minuutillisesti vain neljänneksen esikoista massiivisempi) siirryttäessä näkemys tuntuu vain jalostuneen ja vahvistuneen.
Trobar Clus tarjoaa hyvin pelkistettyä ja painavaa droneilun ja funeral doomin sekoitusta, jota suurin osa hitaamman musiikin ystävistäkin pitänee auttamattoman tapahtumaköyhänä ja umpitylsänä. Genrelle harjaantuneeseen korvaan levy on kuitenkin selkeästi edeltäjäänsä ilmavampi ja monimuotoisempi. Erilaiset riisutut, linjaan hyvin istuvat kosketinosuudet ja konesäksätykset ovat aiempaa selvästi suuremmassa roolissa luoden kiintoisan kontrastin lyijynraskaille, harvakseltaan pudotetuille murinariffeille ja ärinöille.
Hengittävyys kuuluu myös onnistuneissa tuotannollisissa ratkaisuissa. Kappalenelikko kuulostaa kaikessa yksinkertaisuudessaan elävältä. Se korostaa jykevää raskautta ja antaa sille tilaa valua kuulijan korvakäytäviin niitä kuitenkaan tukkimatta. Vastakohtaisuudet korostavat toisiaan oivasti.
Horizon of the Muten tuntematonta kohti etenevä matelu on aiempaa koskettavampaa ja mielenkiintoisempaa, mutta vakuuttavan ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Tämä on kuitenkin pieni miinus suuremmassa mittakaavassa, jonne tämä projekti taatusti tähtää, vaikkeivät kaikki suuntaviivat olisi vielä täysin selvillä.