Epäilykset kerrasta helvettiin – arviossa Urfaust

Levyarvio julkaistu Infernossa 3/2015.

Urfaust
Apparitions
Ván
4_kirvesta

Kovaa tahtia julkaisuja puskeva Urfaust on yksi tämän päivän kuumimmista black metal -nimistä. Tälle on myös perusteensa, sillä hollantilaiskaksikon ilmaisu on hyvin kokeilullista ja arvaamatontakin, mutta myös tasaisesti laadukasta ja persoonallista.

Viime vuonna kuolleen The Devils Blood -mies Selim Lemouchin muistolle omistettu ep tuo Urfaustista esiin jälleen yhden uuden puolen. Tällä kertaa miehet riivaavat itsestään esiin vahvasti ambientmaista kamaa, jonka sekaan on upotettu kuin huomaamatta bändille ominaisia metallivaikutteita.

Vaikka välistä tuntuu, että Urfaust on nostettu sittenkin hieman turhan korkealle jalustalle, Apparitions pyyhkäisee kaikki epäilykset kerrasta helvettiin. Täysimittaisen levyn verran materiaalia sisältävä ep on sen luokan trippi jonnekin tuntemattomaan, että oikeassa mielentilassa julkaisu uppoaa kuulijaan kuin veitsi lihaan.

Viimeistään aavemainen, yli 22-minuuttinen päätösraita The River todistaa, että bändi on tätä linjaa jatkaessaan lähellä tehdä jotain todella merkittävää.