Erittäin miellyttävä fiilistely- tai ryyppykaveri – arviossa Cloven Hoof

Arvio julkaistu Infernossa 5/2017.

Cloven Hoof
Who Mourns for the Morning Star
High Roller

Tässäpä levy, jollaisia Cloven Hoofin aikalaisen Judas Priestin soisi tänä päivänä tekevän. Ehkä näkemys kumpuaa Who Mourns for the Morning Starin melodisuudesta ja vauhdikkuudesta, ehkä George Callin korkeista ylärekisterikiekaisuista – tai siitä, että levyn avausraita Storm Rider tuo ihan hemmetisti mieleen Rob Halfordin Made in Hell -soolobiisin.

Oli miten oli, vuonna 1979 perustettu brittiveteraani on voimissaan. Uusimpansa on vasta Cloven Hoofin diskografian kuudes studioplatta, mutta bändiltä jäikin koko 1990-luku väliin. Ja sen musiikki on elänyt melkoisesti. Siinä missä vuoden 1984 nimikkodebyytti oli ajan hengen mukaista uhkaavaa ja kohkaavaa brittiheviä, 1989 ilmestynyt A Sultan’s Ransom kaahasi paljolti puhtailla powertaajuuksilla. Muutosta on tietysti ”edesauttanut” sekin, että bändi on tehnyt levynsä käytännössä aina eri miehityksin. Ainoastaan basisti Lee Payne on pysynyt.

Who Mourns for the Morning Star on sekoitus alku- ja välivuosien Cloven Hoofia nykytwistillä varustettuna. Soundimaailma on tätä päivää, mutta uho, energia, sovitukset sekä vahvat riffit ja melodiat ovat vanhaa hyvää perua – unohtamatta tietysti paikoin mystisen pirullista lyriikkaa.

Perinteisen melodisen hevin ystävät saavat Who Mourns for the Morning Starista erittäin miellyttävän fiilistely- tai ryyppykaverin.