Esimerkillisen mureaa pörinää ja mäiskettä – arviossa Truckfighters

Arvio julkaistu Infernossa 8/2016.

30.12.2016
Truckfighters
V
Century Media

Tämä stoneria veivaava ruotsalaisyhtye tuli vuosia sitten vastaan arviopinossa, eikä homma oikein innostanut. Nyt innostaa, vaikka yhtye ei vieläkään kykene täystyrmäykseen.

Pörinä ja mäiske on kuitenkin esimerkillisen mureaa. Yhtye loihtii moukarointiinsa ihmeen vetäviä elementtejä, vaikka stonerin ilmaisullinen tyhjiö piilee aika usein juuri tässä. Riffit, rytmit ja melodiat toimivat esimerkillisesti kappaleita kantaen, vaikka mukana ei ole mitään varsinaisia hittiralleja. Bändi ujuttaa biiseihin virkeitä ideoita ja pysyttelee erossa stonerin helmasynnistä eli yksitotisen shufflepuksutuksen junnaamisesta.

Truckfighters onnistuu luovimaan tallotulla tantereella esimerkillisesti. Se ei seuraa Kuyssin keksimää maisemareittiä tai tämän jäljittelijöiden tallaamaa kulahtanutta oikopolkua. Kenties vahvimmin menosta tulee mieleen ensilevyn aikainen Queens of the Stone Age, musansa kun on riffivetoista pörinää herkähkösti melodisella laululla. Yhtyeellä on kuitenkin ihan oma ilmeensä, vieläpä mainio sellainen.

Lisää luettavaa