Espanjalaisnaiset NWoBHM-vaikutteisen heavyn äärellä – arviossa Lizzies

28.06.2016

Lizzies
Good Luck

The Sign
3_5_kirvesta

Mielikuva, joka syntyy luonnehdinnasta ”espanjalaisnaisten NWoBHM-vaikutteista heavyä 2010-luvulta” ei välttämättä ole se kaikkein positiivisin. Kaikki ennakkoluulot kuitenkin hävisivät saman tien, kun laitoin Lizziesin debyyttialbumin soittimeen.

En ole koskaan ollut naislauletun metallin suuri ystävä, ja tekeekin tiukkaa myöntää, että tämä albumi on todella iloinen yllätys. Eniten minua kuitenkin ihmetyttää, miten järjettömän aito soundi levylle on saatu: ellen paremmin tietäisi, voisin melkeinpä uskoa biisien olevan suoraan kultaiselta 80-luvulta.

Vain puolen tunnin mittainen levytys on tiukka paketti heavyä, jollaista ei tule vuonna 2016 vastaan liian usein. Ottaen huomioon, että bändin takana on neljä parikymppistä naista, albumi on aivan loistava suoritus.

Lizziesin esikuvat on helppo arvata, sillä vaikutteet puskevat välillä läpi hieman liikaakin. Myös sanoituksissa pyöritään melko kliseisissä aihepiireissä, mutta sekin taitaa mennä iän piikkiin. Energiaa riittää sitten näidenkin seikkojen edestä, mikä onkin tärkeintä.

Mitään vuoden albumin palkintoja tämä tuskin tulee saamaan, mutta Good Luck on ensilevytykseksi todella arvostettava suoritus.

Lisää luettavaa