Haarukkaa sinne, missä sattuu – arviossa Amputory

Levyarvio julkaistu Infernossa 7/2015.

05.09.2015

Amputory
Ode to Gore

Xtreem
4_kirvesta

Kotimainen kuolomättö on elänyt paksusti jo vuosikaudet, eikä meno näytä laantumisen merkkejä. Vuonna 2009 perustettu Amputory iskee debyytillään haarukkaa sinne, missä sattuu.

Sävelmistä ja sanoituksista pääosin vastaavat kitaristi Saku Manninen ja basisti Pekka Sauvolainen muodostavat bändin ytimen. Kaksikko mätti pahansuopaa ja alkukantaista death metalia jo 90-luvun alussa Pestigoren riveissä. Keltanokkien aamiaisesta Ode to Gore ei siis mene, vaan kyseessä on aivan ehtaa terävillä ryyditettyä mässäilyä.

Suomalainen skene tarjoaa helvetillisen, kaoottisen ja tunnelmiltaan äärimmäisen synkän kuolon ystäville rutkasti vakuuttavampiakin nimiä. Amputory asettaakin rintamalle tarttuvaa riffittelyä, selkeästi rakennettuja yksilöllisiä kappaleita ja erottelevan, joskin perinteitä kunnioittavan soundimaailman.

Vanhan liiton keskitempoista groovea löytyy runsaasti, ja mikä tärkeintä, kahdeksan kappaleen satsi ei kuulosta yhdeltä pötköltä. Bolt Throwerin jyräyksen, klassisen ruotsi- ja luonnollisesti myös suomikuolon hengessä runttaava murjonta yksinkertaisesti toimii. Hienoisen melodisuuden ohella mukana on myös thrash metalin terävämpää otetta.

Ode to Gore ei kenties sisällä mitään uutta, mutta tyylille ominainen tyly ote on hallussa. Aivan pirun hauskahan tätä on luukuttaa, enkä tarkoita tätä vitsikkäässä tai alentuvassa hengessä. Vakuuttavaa jälkeä.

Lisää luettavaa