Harvoin soundit haavoittavat levyä näin paljon – arviossa The Eternal

Julkaistu Infernossa 8/2018.

16.12.2018
The Eternal
Waiting for the Endless Dawn
Inverse

Australialaislähtöisen The Eternalin tuorein murheennäyte ei jätä aluksi mitään epäselväksi. The Wound -aloitusraidalla alakuloisten leadkitaroiden sointi on kuin katkeransuloinen muisto synkän melodoomin 1990-luvulta.

Silkkaa katkeruutta herättää puolestaan se, mitä tapahtuu seuraavan tunnin aikana.

Kauniit maalailut hajoavat käsiin välittömästi särökitaroiden ja rumpujen astuessa mukaan. Tunkkaiset ja kolhon oloiset, kuin kahden maton alta kuuluvat kitarasoundit sekä demomaiset rumpunaputukset eivät tee mitään oikeutta kappaleille, joiden pohjavire tuntuu edelleen kiehtovalta.

Tässä on albumi, joka kaipaisi sävellystensä tueksi jylhänsuuria pannuja ja aivan eri tavalla haurasta lähestymistä kitaroihin. Harvoin soundit haavoittavat levyä näin paljon. Nyt jäädään niin puolitiehen kuin on mahdollista.

Lisää luettavaa