Onhan se nyt hieman halpaa lähteä vertaamaan yhtyettä vahvasti johonkin toiseen pumppuun, mutta onko synti lopulta kriitikon vai bändin, joka tämän vertailun mahdollistaa?
Tässä tapauksessa heittäisin ensimmäisellä kivellä suomalais-brittiläistä Craven Idolia, jonka toinen pitkäsoitto ei jätä hirveästi tulkinnanvaraa: The Shackles of Mammon rähisee melodista mustaa thrashiä kovasti samassa hengessä kuin Desaster ja Deströyer 666.
Verrokit ovat sen verran kovaa luokkaa, että edes rinnalle pääseminen on liki mahdotonta. Parhaimmillaan päästään kuitenkin lähelle, ellei peräti aivan tuntumaan. Sopivan raa’asti ja monipuolisesti rähisevät kappaleet onnistuvat rakentamaan myös jonkinlaista draaman kaarta, eli levy ei edusta aivan pelkkää uppiniskaista mättöä.
Herkullisia kitaramelodioita ja nopeaa hakkausta yhdistelevä A Ripping Strike on käypä esimerkki sotaisan rynnimisen ja kuviorikkaan soitannon yhteispelistä. Mammon Est ryydittää menevää komppia erinomaisen hienoilla kitarasooloilla. Vauhtijalkaa ei höllätä turhan usein, mutta touhussa on silti mukavan eeppistä henkeä.
Bändin omaa I Am the Wargodia ei raitojen joukosta kenties löydy. Vaikka esikuvien vaikutusta ei pahemmin piilotella, tasaisen maukas biisimateriaali jaksaa kuitenkin innostaa.