Hivenen suoremmin ja painavammilla käsillä – arviossa Boar

Julkaistu Infernossa 5/2018.

15.09.2018
Boar
Poseidon
LOST PILGRIMS / DISSONANT SOCIETY / IMPURE MUZIK / S.K.O.D / RÄMEKUUKKELI

Kolmen vuoden julkaisuhorroksesta herännyt Boar vaikuttaa olevan äreämpi kuin edellisellä Venificae-albumillaan. Jos sillä hortoiltiin leppoisasti mutta määrätietoisen raskain askelin ympäri metsikköä, Poseidonilla bändi on muuntautunut jonkinlaiseksi vesipedoksi, joka on kiinnostunut enemmän tummien vesien pohjamutien kuin vehreän maaperän mullan tonkimisesta.

Muutos ei ole lopulta hirmuisen radikaali. Yhtyeen soitossa on edelleen letkeää groovea, mutta se räimii hivenen suoremmin ja painavammilla käsillä kuin aiemmin. Kappaleiden psykedeelinen väritys on muuttunut metsänvihreästä kohti metsästäjän- ja merenvihreän seosta. Rennompi stoner rock on jäänyt vähemmälle, kun hypnoottinen kraut rock ja raskaampi sludge ovat vallanneet tilaa. 

Ilahduttavan kompaktisti toteutettu kappalekuusikko taittuu oululaisilta hyvin, vaikka mutrunaamaisempi ilmaisu ei ole aivan yhtä kiehtovaa kuin vähemmän vakava ilmeily. 

Lisää luettavaa