Intohimoisin tarve uudistumiselle tuntuu puuttuvan – arviossa Cradle of Filth

Julkaistu Infernossa 8/2017.

24.02.2018
Cradle of Filth
Cryptoriana – the Seductiveness of Decay
nuclear Blast

Ainoastaan pari todellista osumaa tällä vuosituhannella iskenyt Cradle of Filth alkaa olla urallaan pisteessä, jossa uudistuminen on hengissäpysymisen ehto.

Jotain yhtyeen nykymeiningistä kertoo, että vaikka edeltävä studioalbumi Hammer of the Witches (2015) muistuu mieleen pätevänä levynä, en muista lätyltä äkkiseltään biisin biisiä. 1990-luvun levyillään mielettömiä kappaleita puskenut bändi tuntuu taantuneen musiikintekokoneeksi, joka puskee kiekkoja ulos tasaiseen tahtiin vain mahdollistaakseen mittavat kiertueensa.

Sama ajatus hiipii päähän Cryptorianaa pyöritellessä, vaikka ajoittaiset kovat väläytykset muistuttavat potentiaalista, jota sekstetti pitää sisällään. Erityisesti levyn puolivälin tienoon kappaleet rouhaisevat thrashiin vivahtavilla riffeillään ja kiihkeillä tempoillaan, ja mikä huomattavinta, bändi on malttanut pitää levyn keston hieman päälle 50 minuutissa, mihin sisältyy ”ainoastaan” kahdeksan kappaletta.

Wester Vespertine ja Vengeful Spirit nousevat albumin kruunuiksi, ja vaikka viittasin yhtyeen uudistumispakkoon, Cradle hoitaa homman kotiin pitkälti tutuksi tulleilla tempuilla. Jos levyä vertaa vaikkapa Cruelty and the Beastiin (1998) tai Nymphetamineen (2004), kaikkein intohimoisin tarve uudistumiselle tuntuu puuttuvan.

Cryptorianaa ei voi kutsua ohilyönniksi, mutta on hankala kuvitella yhtään syytä, miksi albumin kaivaisi soittimeen vaikkapa viiden vuoden kuluttua.

Lisää luettavaa