On myönnettävä, että suhtauduin tähän julkaisuun ennen perehtymistä perin kyynisesti. Manilla Road -keulahahmo Mark Shelton menehtyi yllättäen viime kesänä, ja 30 vuoden takaisen demon julkaisu näinkin pian tuntui lähes haudanryöstöltä. Kyseessä on vieläpä kappalemäärältään tynkä tuotos, joka on taottu kasaan rumpukoneella.
Vaan kun kappaleet ovat vaillinaisinakin näin vahvoja, julkaisu puolustaa paikkaansa. Jenkki-power metalia muistuttavien biisien ote on kauttaaltaan yllättävän raskas ja rankka, mihin Sheltonin pehmeähkö, kertova laulutyyli luo oivan kontrastin. Edes konerumpujen tylsähkön tarkka papatus ei haittaa liikoja, ja demosoundien utuisuus vain syventää tunnelmaa.
42-minuuttisella levyllä ei ole kuin neljä biisiä, ja Orpheus Descending kuullaan vieläpä kahteen kertaan. Vajaan 12:n ja reilun 20 minuutin mittaiset versiot ovat kuitenkin sen verran erilaisia, että eeppistä ja voimakasta hämyheviä kuuntelee ilolla.
Ennen olivat miehet ja metalli rautaa, nykyään paperia ja muovia.