Krisiun
Forged in Fury
Century Media
Kaikki hyvä loppuu tai ainakin notkahtaa aikanaan. Brasilialaisen Krisiunin syvin kuoppa lapioidaan nyt, kun uraa on takana jo kunnioitettava neljännesvuosisata.
Paha tässä on silti kauheasti valittaa, sillä bändi nousi oman alansa kärkeen jo Apocalyptic Revelationin (1998) aikoina. Pitkien blast-kaahausten täyttämä, äärimmäisen brutaali ja veitsenterävästi piiskattu death metal jaksoi painaa ilman jarruja noin viiden julkaisun verran. Sitten jätkillä kävi aika pitkäksi.
Ohjelmistoon otettiin rytmikkäämpää nakutusta sekä katkonaisempia riffejä ja kaahaamisen määrää vähennettiin. Mikäpä siinä, sillä levyjen taso pysyi korkeana aina The Great Executionin (2011) aikoihin asti.
Forged in Fury sen sijaan menee jo liian pitkälle. Blast-voittoista tykitystä ei käytetä enää ilmaisumuotona, vaan liian pieniin palasiin pätkittynä tehokeinona. Muusikoille tämä usein keskitempoinen, komppia taajaan vaihtava ja rytmikäs nylpyttäminen on eittämättä mielenkiintoisempaa, mutta näin kuulijana olen pettynyt.
Saatan olla mielipiteeni kanssa vähemmistössä, mutta tämä ei ole soundin kehittymistä eikä missään nimessä askel ainakaan eteenpäin. Siinä missä vanhempi Krisiun hoiteli oman sarjatulta ampuvan panssarivaununsa suvereenein ottein, bändin nykysoundi on lähempänä kuolevaisten keskilaitaa.
Kyllähän tässä yhä varsin ankarasti ryöpytetään eikä bändiä voi syyttää löysäksi, mutta biisejä ei voi kutsua sen paremmin kovin mieleenpainuviksi kuin erityisen äärimmäisiksikään. Kappaleiden sisällä on vaihtelua enemmän kuin koskaan ennen, mutta kuitenkin liian moni raita kuulostaa toisensa kopiolta. Kantavia riffejä on liian vähän.