Kaikkiaan esimerkillinen paketti – arviossa Cult of Lunan dvd

Arvio julkaistu Infernossa 5/2017.

30.07.2017
Cult of Luna
Years in a Day
Indie

 

Ruotsin post-metal-sludgeilijoiden parituntinen livetaltiointi Pariisista viime vuodelta on kieltämättä massiivinen tapaus. Massasta huolimatta kokonaisuus on niin täydellisesti hallinnassa, että silkkaa kiitostahan tällaisesta on sadetettava.

Teknisesti kaikki on tiptop. Soundit ovat todella selkeät, vaikka särövallin teho on murskaava, ja rumpujen jyly on vähintäänkin jyhkeää. Vielä kun soitannallinen esillepano on ensiluokkaista niin suoritteiden kuin fiiliksenkin osalta, nuristavaa ei jäisi kuin biisimateriaalista tai visuaalisesta puolesta. Eikä niistäkään kyllä ole nokankoputtamista, päinvastoin. Yhtye puskee uljaat lohkareensa tajuntaan todella väkevästi.

Bändin biisien aaltoileva intensiteetti toimii liveympäristössä erinomaisesti – väittäisinpä, että jopa levyversioita paremmin. Setti onkin valtava trippi melankolisen kauniin ja väkivaltaisen brutaalin ilmaisun aallokossa. On vain ihailtava sitä, miten hienosti Cult of Luna pitää hyppysissään niin yksittäisten kappaleiden kuin koko setin dramaturgista kaarta. Näin mannerlaattoja tulee siirrellä.

Myös visuaalinen anti on todella kohdillaan. Koko ajan on nähtävää ja seurattavaa, mutta mikään ei varsinaisesti kaappaa huomiota. Siluettipainotteinen kuvamateriaali hallituilla väreillä ja tyylikkäillä valoilla pelaavasta show’sta pönkittää tuntemusta paikan päällä olemisesta. Eloisa ja mukavasti soitannollisia yksityiskohtia vilautteleva ohjaus tuo vielä mainiota sisäpiirissä olon tuntua.

Kaikkiaan paketti on esimerkillinen. Kuvan- ja äänenlaatu, ohjaus, soitanto ja settilista (Somewhere along the Highway kokonaisuudessaan sekä valitut palat kahdelta seuraavalta) ovat loistavia. Vielä kun rajoitettu painos on tiettävästi siistimmänpuoleinen jötkäle Roadburn-ekstroineen, cd-levyineen ja latauskoodeineen, valittaa ei voi mistään – myös kotimaamme nimikkokappale on mukana.

Lisää luettavaa