IV alkaa ”kevyellä” 22-minuuttisella Nimetön tie -vedolla: syntikat aaltoilevat ja pulputtavat pidäkkeettä, ja Timo Kaukolammen laulut syöksyvät eetterin jostakin kaukaa. Kappaleen tunnelma on vuoroin unenomainen ja painostava, jopa painajaismainen. Kappale ikään kuin ryömii syvyyksistä kohti valoa.
Hex Bag alkaa ambient-tunnelmilla, mutta taustalla pumppaava biitti työntää kuulijaansa läpi avaruuden ja ulottuvuuksien. Bändi operoi taas vastakohdilla menestyksekkäästi.
Night Eye / Smile Through Tears tanssittaa jykevän diskokompin ja hypnoottisesti pirskahtelevien syntikoiden tahdissa – ja yllättää taas kuulijansa. Psykedeliatasot ovat korkealla, muuta mikäs siinä, kun toimii. IV:n selkärankana on tietty minimalistisuus. Vaikka kappaleissa tapahtuu paljon, kuulijaa ei syötetä ähkyyn.
Kauniin ja epämukavan välisestä jännitteestä syntyy yleensä mainiota musiikkia, ja K-X-P on juuri näillä lähteillä. Helpolla Kaukolampi ja Tomi Leppänen sessiomuusikoidensa kanssa eivät kuulijansa päästä, ja on parasta vain heittäytyä virran vietäväksi. ”You have to smile through tears”, Kaukolampi toteaa osuvasti.
Jos radion avaamalla voi ahdistua, K-X-P:n nelonen jättää autuaan olon.