Kehittynyt mutta vähemmän puhutteleva – arviossa Black Hole Generator

Arvio julkaistu Infernossa 1/2017.

29.03.2017
Black Hole Generator
A Requiem for Terra
Dark Essence

Kokeilullista äärimetallia Vulture Industries -yhtyeessä tehtailevalla Bjørnar E. Nilsenillä on myös suoraviivaisempi ja rankempi puolensa, jota mies on toteuttanut vuonna 2006 alkunsa saaneen Black Hole Generatorin parissa.

Mysticumin ja Mayhemin hengessä tykitellyt Black Karma -ep (2006) toimii hyvänä pohjustuksena kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyneelle A Requiem for Terra -kokopitkälle, joka on sisällöltään paljolti odotetun kaltainen. Myös uudistumista on tapahtunut.

Siinä missä ep oli melko nopeatempoista ja suoraviivaista tavaraa, kokopitkä antaa itsestään monipuolisemman ja dynaamisemman vaikutelman. Pari ensimmäistä kappaletta väläyttelee jopa doomahtavia sävyjä, mutta viimeistään kolmosbiisi Moloch pistää jälleen vanhan tutun myllyn käyntiin. Bändi tuntuukin olevan selvästi parhaimmillaan aggressiivisen black metalin kanssa tuhertaessaan.

A Requiem for Terra jättää hieman kaksijakoisen fiiliksen. Yhtyeen kehitys on todellakin paikallaan, mutta vihainen Black Karma oli tunnetasolla puhuttelevampi. Koettaa tässä nyt sitten pallotella järjen ja tunteen välillä.

Lisää luettavaa