Kun Arch Enemy nousi viime vuonna Wacken Open Airin päälavalle, bändillä oli taustallaan koko 21-vuotisen uransa paras albumi War Eternal, keulillaan jopa edeltäjäänsä kovempi mörisijä Alissa White-Gluz ja riveissään kaksi metallimaailman kovimpiin kuuluvaa kepittäjää, Michael Amott ja ex-Nevermore-riffikone Jeff Loomis.
Ei olekaan ihme, että tunnin ja vartin mittainen keikkatallenne on melkoista modernin metallin, nirhaavien riffien, venkoilevien melodioiden ja tunnelman juhlaa. Yleisö syö bändin kädestä biisi toisensa jälkeen Arch Enemyn saavuttaessa klubiluokan intensiivisyyttä vastaavan meiningin jopa massiivisimmalla lavalla.
Festarikeikaksi Wackenin puitteet ovat enemmän kuin kunnossa. Hämärtyvä saksalainen kesäilta päästää Arch Enemyn komean valoshow’n oikeuksiinsa, ja kun settilistassa kuullaan 15 biisin mittainen läpileikkaus bändin tuotannosta, keikan jälkeen huomaa olevansa enemmän kuin kylläinen.
Kaikesta päätellen paketti on jo keikkaosuutensa perusteella viiden kirveen arvoista murhaa?
Ei ihan. Niin paljon kuin White-Gluzin äänestä levyllä pidänkin, As the Stages Burn vahvistaa kokemiltani keikoilta syntynyttä käsitystä siitä, ettei mimmi ole ihan vahvimmillaan pitkillä kiertueilla. Parhaimmillaan ääni on viiltävää mörinää, mutta keikan edetessä se taantuu pahimmillaan väkinäisen ohueksi räyhäämiseksi.
Toinen pohtimisen paikka on livetallenteen kyseessä ollen perustavanlaatuinen: onko kyseessä yhden katsomiskerran ilo vai jotain sellaista, jota tulee pyöriteltyä jatkossakin? As the Stages Burn näyttää ja kuulostaa komelta, mutta itse keikka tai varsinkaan dvd:n bonusmateriaalit eivät tule karkottamaan jatkossa pölyjä sen kotelon päältä.
Tämän välipalan jälkeen jäämme odottelemaan bändiltä sitä kaikenkattavaa live- ja dokumenttipakettia.