En ole perehtynyt Etelä-Karjalan maaperän suopitoisuuteen, mutta Deadneckin esikoiskokopitkän perusteella sieltä tuntuisi löytyvän hedelmällistä rämettä, josta ammentaa kuohkeaa pörinää.
Viisimiehisellä kokoonpanolla on ikää kohtsillään seitsemän vuotta ja Levitationkin on jo viettänyt ensimmäiset syntymäpäivänsä, sillä alkuperäinen tarkoitus oli julkaista albumi vain digitaalisessa muodossa. Saksalaisfirman ansiosta käpälässä on kuitenkin nyt myös cd. Sattumankauppaa levynteossa oli sekin, että ep venähti matkan varrella täyspitkäksi. Ikävä sanoa, että se myös kuuluu, sillä kiekossa tuntuu olevan välillä tyhjiä kierroksia, kun pelkkä jamittelu ei kanna pitkiä biisejä aivan maaliin saakka.
Bändi on määritellyt suuntaviivakseen stonerin ja doomin lisäksi bluesin, mikä kuuluu lauluosuuksien väkinäisenä fraseerauksena. Toinen saman tien nyppivä yksityiskohta on biisien kulkeminen orjallisesti etukäteen arvattua kaavaa pitkin. Jo monessa intron näppäilykohdassa tietää, miten biisiä tullaan kuljettamaan. Se herpaannuttaa keskittymiskykyä vääjäämättä.
Lopputulos on silti kaiken kaikkiaan ehdottomasti plusmerkkinen. Mitä enemmän Deadneck pelailee riffeillä ja tymäkämmillä alataajuuksilla, sitä tehokkaammin kuulija jää huojumaan hyväksyvään tahtiin. Somersaultin johtoriffi esimerkiksi muistuttaa makeasti Queens of the Stone Agen debyytistä. Diggaillakseen levystä enemmän tarvitsisi pitää reilummin fiilistelevästä ja suurpiirteisestä soittotatsista. Tämän ohjenuoran mukaan Deadneck löytäneekin ne uskollisimmat ystävänsä.