Kierrätystä oikealla tavalla – arviossa Netherbird

Arvio julkaistu Infernossa 9/2016.

07.02.2017
Netherbird
The Grander Voyage
Black Lodge

Kymmenen vuotta aktiivisesti toiminut ruotsalaisbändi Netherbird on sijoittunut melodisen black/deathinsä kanssa genrensä keskimaastoon.

Levyjään on tullut testailtua, mutta mieleen on jäänyt ainoastaan sarallaan ihan hyvä bändi, jonka musiikki on viistänyt hyvällä tavalla Dissectionin ja Naglfarin suuntaan. Onkin mukava huomata, että yhtye löytää uusimmallaan viimein juonenpään.

The Grander Voyage ei ole oikeastaan millään tavoin poikkeuksellinen Netherbird-albumi, mutta se vaikuttaa niistä selkeästi tasapainoisimmalta. Intron jälkeen tärähtävää Hinterlandsiä voisi kuvailla jopa loistavaksi, ja vaikka dissectionmäiset sävyt kaikuvat jopa liiankin kanssa, Netherbirdin ajoittaisesta epäomaperäisyydestä ei kehtaa olla käärmeissään.

Metallimusiikissa kaikki keksimisen arvoinen on jo keksitty. Vanhojen juttujen kierrätys täytyy tehdä oikealla tavalla, ja juuri tässä Netherbird on hyvä: bändin musiikki ei ole missään mielessä mullistavaa tai erityisen loistavaa, mutta The Grander Voyagea kuuntelee erittäin mielellään. Se on mielestäni hyvän levyn merkki.

Lisää luettavaa