Kokeneen ja karaistuneen visionäärin työtä – arviossa Vintersorg

Arvio julkaistu Infernossa 6/2017.

23.10.2017
Vintersorg
Till fjälls, del II
Napalm

Borknagaria ja Vintersorgia yhdistää ruotsalaisuuden lisäksi sama laulaja, Andreas Hedlund. Kumpainenkin yhtye on myös osoittanut jo yli parinkymmenen vuoden ajan viehtymystä progressiiviseen viikinki- black metaliin. Borknagarilta julkaistiin viime vuonna jo kymmenes kokopitkä, ja nyt on Vintersorgin vuoro.

Hedlundin alun perin sooloprojektina aloittama bändi vaikuttaa tuoreimman levynsä nimen perusteella palanneen juurilleen. Kyllähän kappaleissa jonkin verran kirpakkaan Till fjälls -debyytin (1998) kaikuja onkin, vaikka uutuuden tuotanto on kehittyneempää. Jylhä ja tunnelmallisesti nostatteleva sisältö ei kuitenkaan tuota vaikeuksia ajatella albumia jatkumona bändin ensilevylle.

Sekä Borknagarin että Vintersorgin hienous on aina perustunut yllätyksellisyyteen ja kykyyn ymmärtää tunnelmavivahteita. Sävellyksissä hallitaan niin progressiivisuus kuin puhuttelevien ja kiinnostavien sovituksien läpivienti. Kaiken päälle Hedlund osaa tulkita etenevää draaman kaarta oikeilla äänenpainoilla – milloin komealla puhtaalla pauhaamisella, milloin karkealla black metal -raspilla.

Till fjälls, del II on kokeneen ja karaistuneen visionäärin työtä ja avaa itseään kuuntelu kuuntelulta. Materiaali on tasaista laatua, mutta kappaleet Allt mellan himmel och jord ja Tillbaka till källorna nostavat atmosfääririmaa vielä hieman muita korkeammalle.

Lisää luettavaa