Kotimaisen metallimusiikin monitoimimies Tuomas Saukkonen (muiden muassa Before the Dawn, Black Sun Aeon, Dawn of Solace) päätti neljä vuotta sitten lopettaa muut projektinsa ja keskittyä pelkästään Wolfheartiin, joka on miehen uusin yhtye.
Melodinen death metal on edelleen homman nimi. Orkesterin kolmas levy osoittaa, että Saukkosen kyky luoda melankolisia tunnelmia ja ärhäköitä riifejä ei ole kadonnut mihinkään.
Ensikuuntelulla levy vaikutti hieman tasapaksulta, jopa geneeriseltä. Syvempi perehtyminen ja etenkin teoksen kokeminen kuulokkeiden kautta tekivät selväksi, ettei albumi ole mikään rutiininomainen suoritus. Pikemminkin kyseessä on tasalaatuinen kokonaisuus.
Melodisessa yleisilmeessä on paljon yhteistä Amorphisin kanssa, vaikka Wolfheartin musiikki on huomattavasti ripeäotteisempaa. Yksi kantavista elementeistä on Saukkosen murinalaulu, josta olen pitänyt kontekstista riippumatta. Miehen tyylissä on parasta selkeä artikulointi, joka ei kuitenkaan verota aggressiivisuutta. Selkeys tuo ilmaisuun jämäkkyyttä ja iskevyyttä, mikä on suuri etu.
Jos kokonaisuutta tarkastelee oikein kriittisesti, voi todeta, että Saukkonen pysyttelee kenties hieman liikaakin mukavuusalueellaan. Mitään uusia näköaloja ei aukea, ainakaan minulle. Toisaalta mies osaa hommansa niin perhanan hyvin, että pienet muotoseikat eivät jää häiritsemään.