Korpiklaani – Manala

28.09.2012
Korpiklaani
Manala

Kuuntelin Korpiklaania runsaammin joskus Voice of Wildernessin ja Tales Along This Roadin (2005/2006) aikoihin. Tämän jälkeen on alkanut tuntua yhä vahvemmin siltä kuin Korpiklaani olisi ajautunut aina syvemmälle kiertueiden ja pakollisten albumisessioiden ikuiseen limboon. Joku saattaisi puhua tässä välissä vanhasta sanonnasta, jonka mukaan ei kannata yrittää korjata sitä, mikä ei ole rikki. Korpiklaanin kohdalla asiat ovat täysin päinvastaisella tolalla.

Kateeksi käy niitä, jotka voivat rehellisesti sanoa erottavansa kaikki Korpiklaanin kappaleet ja levyt toisistaan. On totta kai liioiteltua sanoa, että Manala on vain ja ainoastaan taas uusi Korpiklaani-albumi pullollaan tylsää humppakomppia, vinkuvaa viulua, vaivaannuttavia melodioita, örveltävää laulua ja kansanmusiikin pahoinpitelyä. Vai onko se sittenkään liioiteltua, kun albumi on yksinkertaisesti sanottuna tyhjänpäiväisyyttä pahimmillaan?

Lupasin eräälle kaverilleni kuuntelevani Korpiklaanin uutuuden sekä selvin päin, nousuhumalassa että riehakkaimmassa illanvieton huipussa. Totta puhuakseni Manala osoittautui jopa vielä raivostuttavammaksi levyksi muutaman iloliemiannoksen jälkeen. Jo muutaman kappaleen jälkeen teki mieli vaihtaa levyä.

Korpiklaanin viimeisimmät levyt ovat olleet lähes säännöllisesti julkaisuvuotensa huonoimpia albumeja. Manala ei ole poikkeus.

 

Lisää luettavaa