Kruununjalokivissä riittää yhä säihkettä – arviossa Sabatonin uusintajulkaisu

Julkaistu Infernossa 11/2018.

15.03.2019
Sabaton
Carolus Rex
Nuclear Blast

Ruotsalainen power metal -joukko-osasto Sabaton julkaisee seitsemännen studioalbuminsa Carolus Rexin (2012) uudelleen neljä lisäkappaletta sisältävänä platinapainoksena. Sen suurempaa kiillottamista Sabatonin majesteetillinen tyyli ei loistaakseen kaipaa. Kruununjalokivissä riittää yhä säihkettä.

Juhlan kunniaksi kaivoin arkistosta levyn alkuperäisen Inferno-arvion. Siinä albumia luonnehdittiin yhtyeen parhaaksi, mitä se siihen maailmanaikaan varmasti olikin. Sen jälkeen bändi on kuitenkin julkaissut kaksi pitkäsoittoa, joilta löytyy vieläkin kuolemattomampia hittejä.

Albumin vahvuudeksi on luettava monien kappaleiden mahtipontisen elokuvamainen tunnelma: esimerkiksi Lejonet från Norden (a.k.a. The Lion from the North) tuo mieleen Two Steps from Hellin Heart of Couragen. Sen sijaan uudet raidat eivät anna keskinkertaisuudessaan juuri lisäarvoa jo muutenkin onnistuneelle albumille. Harley From Hell on tosin perinteisempänä heavy metal -räiskintänä hauska uutuus yhtyeen tuotannossa.

On silmiinpistävää, miten hyvin bändi on onnistunut brändäämään itsensä aina logoa, albumien kansitaidetta ja sotilastyylistä musiikkia myöten. Sabatonin musiikki osuu pyhässä yksinkertaisuudessaan edelleen kuin nyrkinisku silmäkulmaan.

Lisää luettavaa