Lahjakkaiden muusikoiden keskitien suoritus – arviossa Refused

Levyarvio julkaistu Infernossa 7/2015.

06.10.2015

Refused
Freedom

Epitaph
3_kirvesta

Kun yksi poliittisesti merkittävimmistä 1990-luvun punkbändeistä julkaisee uuden albumin vuonna 2015, siihen on yhtä monta tulokulmaa kuin on levyn kuulijaakin. Siitä voitaneen olla yhtä mieltä, että Refused ei ole tähän maailmanaikaan painoarvoltaan yhtä tärkeä kuin The Shape of Punk to Comen sytytettyä kuulijansa tiedostavuuden liekkeihin.

Valtaisista odotuksista huolimatta yhtyeellä on ollut lunkia työstää Freedomia, sillä harva odotti siltä aktiivisesti enää uutta materiaalia. Lopettamispäätös oli helppo tulkita lopulliseksi, ja aikoinaan kotipaikkansa Uumajan varajeesukseksi kohonneella Dennis Lyxzénillä on riittänyt puuhaa ilman taaksepäin katsomistakin. Kyynisempi voisi tietysti mutista, ettei mikään Lyxzénin bändeistä kasvanut hegemoniamestarille tarpeeksi isoksi.

Freedomia kuunnellessa pitäisi muistaa kuuntelevansa lähes kaksi vuosikymmentä sitten taiteellisen huippunsa saavuttaneen bändin comebacklevyä, eikä odottaa sen olevan automaattisesti itsestään syntynyt mestariteos. Kitaristi Jon Brännströmin verran keventynyt kokoonpano on nyt jättänyt jälkipolville uuden luvun bändinsä perintöä varsin varovaisissa merkeissä.

Yhtye tiedostaa itsekin, ettei se ole (enää) maailman rankin, nokkelin, älykkäin tai uudistushaluisin punkbändi. Lopputuloksesta kuulee, ettei mailaa ole puristettu rystyset valkoisina. Sen voi tulkita rentoutena, mutta myös laiskuutena. Niinkin edistyksellinen bändi kuin Refused on unohtanut haastaa itsensä. Ellei statementiksi sitten halua laskea hardcorevaikutteiden totaalista hylkäämistä.

Etenkin levyn alkupuolella on kivan kimurantteja ja kekseliäillä sovitusjipoilla terästettyjä biisejä, mutta niin paljon ne eivät puoleensa vedä, että Freedomiin tekisi mieli tarttua saman tien uudelleen.

Kyseessä on lahjakkaiden muusikoiden keskitien suoritus eikä millään mittapuulla välttämätön albumi. Tämän esityksen perusteella vallankumous jää piippuun.

Lisää luettavaa