Daniel Gildenlöw on käynyt läpi vaikeita aikoja. Pain of Salvationin perustaja ja primus motor sairastui pari vuotta sitten vakavasti, ja intensiivinen sairaalahoito jätti mieheen jälkensä. Lähes hengenvaaralliseksi muodostunut kamppailu on löytänyt tiensä myös In the Passing Light of Day -levyn sanoituksiin. Ennen kaikkea kokemus on pistänyt miehen elämänarvot uusiksi, ja tästä kokemuksesta hän hyvin pitkälti kertookin.
Siinä missä edellinen Road Salt -levykaksikko (2010–11) sisälsi hieman kevyempää ja jopa kepeämpää materiaalia, uutuus tekee paluun metallisemman ilmaisun äärelle. Tarkemmin määriteltynä yhtye sukeltaa takaisin Perfect Element, Part 1- ja Remedy Lane -levyjen (2000, 2002) musiikillisiin maisemiin. Tämä on hienoa, sillä mielestäni juuri näillä levyillä orkesteri oli parhaassa iskussa.
Pain of Salvationin musiikissa ja sanoituksissa on aina ollut kyse valon ja varjon leikistä, eikä tämä levy ole poikkeus. Gildenlöwin sanoituksissa on tietty vereslihainen ja raadollinen sävy, joka saa ne porautumaan kuulijan ihon alle ja suoraan sydämeen. Täysin toivoton tai synkkä hänen lyyrinen maailmansa ei ole, vaan seasta paistaa aina läpi jonkinasteinen toivo. Yhtä kaikki, olipa kyse sitten rakkaudesta, epätoivosta, vihasta, onnellisuudesta tai surusta, nämä tunteet tuntuvat hyvin aidoilta ja läsnä olevilta. Etenkin tällä levyllä.
Pain of Salvation on tehnyt uransa ylivoimaisesti parhaan levyn. Se on myös yhtyeen monipuolisin ja koskettavin teos. Kaikki kymmenen esitystä ansaitsevat paikkansa, ja kukin niistä esittää omaa rooliaan tarinassa. Ne myös keskustelevat keskenään, kuten hyvien kappaleiden kuuluukin.
Raskaasti tykittävä Reasons, hienosti kasvava Full Throttle Tribe ja harmonisäestystä hyödyntävä If This Is the End kuulostavat kaikki samaan aikaan vanhalta ja tutulta sekä uudelta ja raikkaalta. Levyn huippukohdaksi muodostuu kuitenkin sanoinkuvaamattoman upea 15-minuuttinen nimikappale, joka päättää teoksen juuri oikealla tavalla. Vaikea kuvitella, että tänä vuonna ilmestyisi mitään yhtä merkittävää.