Marginaalista, groovaavaa ja kekseliästä – arviossa Cumbeast

Arvio julkaistu Infernossa 10/2016.

17.03.2017
Cumbeast
Straight Outta Sewer
Rotten Roll Sex

Turkulaisen Cumbeastin törkyinen death metal on ruopannut syvyyksiä jo yli kymmenen vuoden ja neljän levyn ajan. Tämä on mielestäni kova saavutus bändiltä, jonka musiikkityylissä ei ole mitään mediaseksikästä tai suureen yleisöön vetoavaa.

Marginaalin marginaalissa pysyttelevän Cumbeastin undergroundhengessä on toki etunsa, sillä yhtyeen tylyssä ja kompromissittomassa ilmaisussa kuulee aidon rakkauden lajia kohtaan. Törkyisten sanoitusten, keskitempoisten moshausriffien ja paikoin todella syvältä lurisevan laulun yhdisteleminen näinkin saumattomaan pakettiin vaatii kieltämättä taitoa. Ja mikä parasta, Cumbeast ei ole lähtenyt vesittämään hommaansa liialla humoristisuudella.

Täytyy myöntää, että levyn brutaali death metal ei ole genrenä ominta alaani, mutta Cumbeastin musiikista on helppo saada kiinni. Tunnustusta on annettava erityisesti Guerillaz of Sicknessille, Septic Zorrolle ja Sudden Death Thugsille, jotka ovat kaikessa kekseliäisyydessään ja hauskuudessaan aidosti perhanan kovia kappaleita!

Groovaavanrujolle deathille on paikkansa, ja niin kauan kuin tekijänä on Cumbeastin kaltaisia bändejä, genren fanien ei tarvitse olla huolissaan.

Lisää luettavaa