Nouseva esirippu päästää valloilleen jännitystä, draamaa ja toimintaa. Dead End Finland on elokuvallisella, maailmanloppua manifestoivalla ja jalat alta koukuillaan vievällä mahtipontisuudellaan koneistetun melodisen metallin uusi suurlähettiläs.
Yhtyeen ilmaisu, jossa tinkimättömyys ja melodisuus ovat yhtä, saa sen kuulostamaan alkuaikojen Velcran veljeltä. Laulu on jämäkkää ja vetoavaa niin puhtaana kuin raaempanakin julistuksena. Konepankista löytyy monia eri viboja ilman että yksikään ehostus olisi läpitunkevan ylivedetty.
Levyn rakenne on kappaleiden pohjustuksista lähtien tarkoin mietitty, mikä luo vahvan draaman kaaren. Kappaleet pysyvät koossa, ja niissä riittää poprakenteista huolimatta vaihtelua, syvyyttä ja luovuutta. Suuretkin kontrastit sidotaan taidokkaasti yhteen korkeaoktaanisen paahtamisen soljuessa traagiseen paatokseen.
Puutteita saa hakea. Kappaleista pari jää muuten korkeasta tasosta jälkeen olematta silti täytettä. C-osat kaipaavat jalostusta – samalla esimerkiksi soolojen poisjättö on selkeä lyömäase. Levy kuulostaa kansainväliseltä hyvässä ja pahassa: massiivinen soundi sykähdyttää, mutta ahdetusta ääniaallokosta on välillä tulla korvat tukkivaa puuroa. Lisäksi sanomaan voisi panostaa, sillä lyriikat ovat melko tusinakamaa.
Kompaktin ja hyvin sommitellun albumikokonaisuuden fuusioimat tyylit ovat keskenään tasapainossa. Yhtye voi toteuttaa sen, mitä Kinetik Control aikoinaan lupaili, tätä rankemmalla, vankemmalla ja eeppisemmällä esityksellä.