Mieletön energia korvaa puutteet – arviossa Hansen & Friends

Julkaistu Infernossa 7/2017.

10.12.2017
Hansen & Friends
Thank You Wacken!
Ear

Kai Hansen julkaisi viime syksynä mittavan uransa ensimmäisen sooloalbumin. Kuukautta aiemmin mies ehti vetää kirjaimellisesti ainutkertaisen ja -laatuisen show’n Wacken Open Airissä.

Sooloalbumi XXX: Three Decades in Metal sai minulta täydet pisteet. Tuolloin vielä julkaisematon levy soitettiin Wackenin-keikalla lähes kokonaisuudessaan, vain kolme biisiä jäi pois setistä – ja valitettavasti ne sattuivat olemaan levyn parasta antia. Loput setistä täytettiin Helloween-klassikoilla, joilla tuntuu olevan aina kysyntää.

Albumilla kuultua mittavaa vierailijakaartia ei tietenkään saatu keikalle mukaan, mutta esimerkiksi nykyisin Gamma Rayssä vaikuttava Frank Beck ja Michael Kiske, joka ei kaipaa esittelyjä, pyörähtivät lavalla muutaman biisin verran.

Hansenin soolotuotanto kulkee kasari-Helloweenin kanssa täydellisesti käsi kädessä. Etenkin Victim of Fate, jota ei kuulla enää nykyään livenä – kenenkään esittämänä – on aivan nappisuoritus. Mielellään kuuntelisi vielä ne sooloalbumilta soittamatta jääneet biisit ja paljon muutakin, mutta levy on harmillisesti vain tunnin ja vartin pituinen.

Hansen ei ole enää mikään nuori jätkä, ja vuosikymmeniä kestänyt sauhuttelukin on tehnyt miehen äänelle osansa. Vaikkei homma taitu enää yhtä komeasti kuin Walls of Jericholla reilut 30 vuotta sitten, omaperäistä soundia ja kirkumista on edelleen mukava kuunnella. Mieletön energia korvaa puutteet.

Lisää luettavaa