Mustavalkoista, lyijynraskasta ja melankolista – arviossa KYPCK

Arvio julkaistu Infernossa 8/2016.

29.12.2016
KYPCK
3epo
Ranka

Tiettävästi maailman ainoa venäjän kielellä tulkitseva suomalainen metalliyhtye jatkaa harmaiden, rautaromulta tuoksuvien säveltensä takomista. Neljännellä kokopitkällään kuullaan bändille ominaista eeppisen mustavalkoista, lyijynraskasta ja melankolista doom metalia.

Muun muassa Sentencedistä ja Charonista tuttujen tekijämiesten viimeisin tuotos soundaa kolkolta ja karhealta. Jälki on vähintään yhtä varmaotteista ja hyvin tehtyä kuin edeltävillä levytyksillä. Albumin tahti pysyttelee uskollisesti keskitempoisena, mitä ovat höystämässä äkkiväärästi kääntyilevät ja vääntyilevät riffit sekä tummapohjaiset melodiat. Laulaja Erkki Seppänen jylisee, raivoaa ja herkistelee paletin päällä bändin teemaan sopivalla tavalla.

Yli tunnin pituus on kuitenkin auttamatta liikaa. Kappaleet ovat voittopuolisesti hyviä, mutta luottavat turhan paljon samankaltaisiin sovitusresepteihin ja tunnelmankuljetuksiin. Tästä seuraa, että kuulija kokee jossain vaiheessa väkisinkin pientä puutuneisuutta. Käteen jää läjä hyviä juttuja, mutta niistä painautuu mieleen ainoastaan murto-osa.

Musiikin synkkä ja romuluinen tunnelma on edelleen hienolla mallilla. Sävellysten tulisi kuitenkin tarjota vieläkin enemmän elementtejä, jotta kiinnostavuus säilyisi koko levyn mitalla.

Lisää luettavaa