Näpäytys turhankin hiottujen black metal -julkaisujen suuntaan – arviossa Abyssion

Levyarvio julkaistu Infernossa 7/2015.

05.10.2015

Abyssion
Luonnon harmonia ja vihreä liekki

Secret Trees
3_kirvesta

Svart Recordsin alalafka Secret Trees on Grave Pleasuresistä ja Hexvesselistä tutun Mat McNerneyn väylä tuoda esiin mielestään mielenkiintoisia artisteja. McNerneyn ja Kimmo Helénin yhteislevyn jälkeen julkaisuvuorossa on Abyssion, joka vaikuttaa kiintoisalta tapaukselta jo pelkästään Dark Buddha Rising- ja Oranssi Pazuzu -kytkyjensä osalta.

Abyssionin linja on luontomystiikasta ammentava black metal, jonka pääpaino on 90-lukulaisessa Norja-mustassa, kuten Burzumissa ja Darkthronessa. Käytännössä tämä tarkoittaa orgaanisin soundein tuettua musiikkia, jossa pelaillaan yksinkertaisilla ja hypnoottisilla riffikuljetuksilla. Ajoittain ujeltavat koskettimet ja melko radikaalistikin totutusta poikkeavat sanoitukset tuovat puolestaan Abyssionille sitä kuuluisaa ”omaa ilmettä”.

Viisibiisisen levyn huippuhetkiksi nousevat verkkaisesti lönkyttelevä Vihreä liekki sekä varsin jäätävällä ”introlla” starttaava Pysähdyn kuuntelemaan hiljaisuutta. Näistä osumista huolimatta albumista jää hieman keskeneräinen kuva, mikä on varmaan ollut osin tarkoituskin – levy kun vaikuttaa olevan pieni näpäytys turhankin hiottujen black metal -julkaisujen suuntaan.

Lisää luettavaa