”Noora Louhimo on kiistatta yksi parhaimpia kotimaisia raskasta musiikkia esittäviä laulajia” – arviossa Battle Beast

Levyarvio julkaistu Infernossa 1/2015.

24.02.2015

Battle Beast
Unholy Savior

Nuclear Blast
5_kirvesta

Ladotaanpa nyt tiskiin puhtaat faktat.

Battle Beast on Suomen parhaita metalliyhtyeitä. Ja Noora Louhimo on kiistatta yksi parhaimpia kotimaisia raskasta musiikkia esittäviä laulajia. Joku voi yrittää nimittää näitä makuasioiksi, mutta minä väitän molempien olevan kovaan peruskallioon hakattuja totuuksia.

Unholy Savior on edeltäjäänsä huomattavasti vaihtelevampi kokonaisuus. Yhtye uskaltaa loiventaa perinnehevin raskaasti jäkittävää sapluunaa popahtavilla melodioilla, ja hyvä niin: pari vuotta sitten ilmestyneen kakkosalbumin kolmeentoista biisiin mahtuu sen verran tasalakisuutta, että toinen samanlainen paketti olisi ollut ”kakkua kakun päälle”.

Nyt esimerkiksi Sea of Dreamsin ja suoraan sanottuna seksikkäältä kuulostavan Touch in the Nightin konepop-elkeet piristävät rivakampaa menoa tietoisina irtiottoina.

Yllättäen levyn todelliseksi helmeksi nousee vain pariminuuttinen instrumentaali Hero’s Quest, joka on kaikkea sitä mitä nimi enteilee – eli häpeilemättömän tarttuva ja hyväntuulinen sankarin korkeaveisu, jonka ylitseampuvat kosketinsoundit ja hei hei -huudot saavat hymyilemään kerta toisensa jälkeen.

Luulin, että Battle Beastin olisi hankala ylittää kakkoslevynsä erinomaisuutta. Unholy Savior nostaa riman ällistyttävän helponkuuloisesti vielä paljon korkeammalle.

Lisää luettavaa