Nuclear Blastille levyttävän Burning Witchesin riveistä tuttu Seraina Tellin sai taannoin jytähevistä tarpeekseen ja keskittyi oman musiikin tuottamiseen. Tuloksena syntynyt Bird of Paradise liikkuu sen verran kaukana melodisen power metalin maisemista, että ero vanhasta bändistä ei ole yllätys.
Musiikki hyödyntää särökitaraa ja raskaampaa junttaamista lähinnä mausteena. Pääosaan nousevat piano ja akustiset soittimet, ja laulu on dramaattista ja vaihtelevaa. Mieleenjääviä kertosäkeitä ei ole haettu, eivätkä ratkaisut ja melodiakulut ole muutoinkaan sieltä tavanomaisimmasta päästä.
Lähes tunnin mittainen kiekko ei tunnu niinkään valikoimalta yksittäisiä kappaleita, vaan kokoelmalta vapaamuotoisia ja sen enempää murehtimatta narulle pistettyjä ideoita. Tunnelmat vaihtelevat satunnaisen oloisesti, ja levy tuntuu automaattikirjoituksella suoraan sielusta pulppuavalta äänimaisemalta.
Tekijälleen levyn tekeminen on ollut varmasti terapeuttista, ja kokeilevamman Kari Rueslåttenin ystäville albumissa voi olla paljonkin hyvää. Perinteisempää ilmaisua hakeville Bird of Paradise on kuitenkin vaikea tapaus. Niin myös minulle, sillä vaikka Tellin visiot vaikuttavat vilpittömän puhtailta, musiikin sisäänpäin kääntynyt synkeys ja kulmikkuus eivät herätä ihmeempiä revanssihaluja.