Perustason suoritus – arviossa Nidingr

Arvio julkaistu Infernossa 1/2017.

25.03.2017
Nidingr
The High Heat Licks Against Heaven
Indie

Mayhem-kitaristi Mortem ”Teloch” Iversenin oman lapsen Nidingrin historia ulottuu 1990-luvun alkupuolelle, mutta aika harva osaa mainita bändin nimen kovimmista norjalaisista black metal -artisteista puhuttaessa. Eikä tähän ole kieltämättä ollut aihettakaan, vuoden 2010 kivenkovaa Wolf-Father-albumia lukuun ottamatta.

Eenokkilaisen magian syövereissä edeltävällä Greatest of Deceivers -kokopitkällään (2012) pyöriskellyt Nidingr pureutuu nyt norjalaisen kansanperinteen ytimeen. Meininki ei ole viikinkimetallia sen perinteisimmässä merkityksessä, vaan yhtye kuulostaa omaltaan, jopa siinä määrin, että suurempaa irtautumista jää kaipaamaan.

Edellislevyn dødheimsgardmainen tykitys on ottanut hieman seestyäkseen, mutta bändi tuntuu pelaavan harmittavasti varman päälle. Yksi musiikkityylin parhaista solisteista, Cpt. Estrella Grasa, kuulostaa ihmeellisen ponnettomalta, riffeissä ei ole maagista vetovoimaa ja tunnetta huokuva konseptikin jää jotenkin valjuksi. Levyä ei pelasteta edes Ulverin Garmin tai Myrkurin Amalie Bruunin lauluvierailuilla. Melkeinpä päinvastoin.

Kritiikistä huolimatta kannattaa huomioida, että Nidingr on keskinkertaisimmillaankin hyvä bändi. Kahden mainion edellislevyn jälkeen olisi vain odottanut jotain todella säväyttävää. Lopulta käsissä pyörii hyvä perustason suoritus.

Lisää luettavaa