Pikkuhousut kastuttavaa punk’n’rollia – arviossa Relentless

Arvio julkaistu Infernossa 4/2017.

19.06.2017
Relentless
A Loving Memory
Broken Life

 

Joensuun rokkikukot julkaisevat uusimman albuminsa No Shame -yhtyeestä tutun Sampsa Sarparannan tuotannollisessa opastuksessa. Reilut kymmenvuotias trio pysyy uskollisena rockabillyn ja punkin yhteensovittamiselle, eikä mukaan mahdu ylimääräisiä kokeellisia soundeja. Yhtye luottaa rehelliseen kitara–kontrabasso–rummut-komboon, ja hyvä niin.

Uusi täyspitkä on aikaisempaa Dropout!-albumia (2013) jonkin verran kesympi. A Loving Memory tarjoaa enemmän tarttuvia kertosäkeitä (esimerkiksi Ghost of Our Past ja Hotel California), mutta selkeästi psychobillyyn taittava rähjäisempi meininki on jäänyt jonkin verran vähemmälle.

Kitaristi-laulaja Janne Tanskasen laulu on genressään melko yleisluontoista, ja rohkeampaa raspia jää paikoitellen kaipaamaan. Sami Eskmanin kontrabasson läiskyttely taas saa fiftarineitojen pikkuhousut kastumaan, tämän selkeämmin ei rockabillyfiilistä voi nostattaa.

Yhtye luottaa omiin visioihinsa punk’n’rollin saralla, mikä saattaa olla samalla kompastuskivi. Levy on soitannollisesti erittäin vahva, mutta kokonaisuudessa on tyylillisiä ristiriitoja: muuta materiaalia selkeästi punkimmat kappaleet syövät kokonaisuuden eheyttä. Tästä huolimatta albumin tunnelma on äärimmäisen pirtsakka, alusta loppuun.

Lisää luettavaa