Raskaaseen musiikkiin ei tarvita blastbeatejä ja särökitaravalleja – arviossa Steve Von Till

Levyarvio julkaistu Infernossa 7/2015.

03.09.2015

Steve Von Till
A Life unto Itself

Neurot
4_5_kirvesta

Vaikka Steve Von Till tunnetaan erityisesti Neurosis-yhtyeen riveistä, hänen omat sooloprojektinsa ovat paraatiesimerkkejä siitä, että raskaaseen musiikkiin ei tarvita blastbeatejä ja kokonaisia kivenlohkareita paikoiltaan tuuppivia särökitaravalleja.

Von Till on julkaissut esimerkiksi Harvestman-nimen takaa poikkeuksellisen painostavaa kamaa, jossa hän kierrättää perinteisen amerikkalaisen folkmusiikin elkeitä abstraktin ja meluisan kitarapsykedelian läpi ja luo yhdistelmästä kokonaisia ambient-äänimaisemia. Omalla nimellään hän puolestaan tekee akustista ja maalailevaa kitaramusiikkia, joka kantaa americana-juuristaan huolimatta mukanaan ajatonta ja lähes esoteeriselta klangaavaa fiilistä.

Von Tillin neljäs akustinen folklevy jatkaa tummempaakin tummemmalla tunnelmoinnilla. Tunnistettavat rakennuspalikat – syvä baritoniääni, luonnon elementteihin kytkeytyvät sanoitukset ja verkkaisesti laahustavat kappaleet – ovat kaikki läsnä, mutta tällä kertaa niiden yhdistelmästä saadaan paljon enemmän kuin pelkkä osiensa summa.

Levy kuulostaa alusta loppuun siltä kuin se kumpuaisi jostakin syvältä muinaisista salaisuuksista. Ja Von Till resitoi kaiken yllä aivan äärimmäisen uskottavasti kuin samaani, jonka ääntä seuraamalla pääsee osalliseksi jostakin toismaailmallisesta.

A Life unto Itself on takuuvarmasti yksi vuoden hienoimpia levyjä.

Lisää luettavaa