Sardinian perushevitahko on tarponut reilun kymmenen toimintavuotensa aikana lähinnä tahmeassa divaritason suossa. Omakustanteena julkaistu neljäs levy Through the Ashes tuntuu kuitenkin räjäyttävän pankin sen verran hyvin, että josko tästä urkenisi makaronimaan miehille vallan uusi ura.
Ensireaktio harmaakantisesta tuplalevystä on lievästi sanottuna skeptinen. Teemallinen järkäle vaatiikin useamman kuuntelun että sen hienouden ymmärtää.
Ensimmäinen puolisko Before on runsaaneeppinen kattaus brittiläisestä juurihevistä ammentavia riffejä, sooloja ja harmonioita. Levyn nopeusindeksi on verraten rivakka – näennäisen speed, mutta käytännössä power. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Before-puolikkaan tenhovoima juontaa kiistatta sen uljaita kuulokuvia maalailevasta massiivisuudesta. Puhtaat kertosäeorgasmit kuulijan on syytä unohtaa, joskin lyhyemmällä sytytyslangalla varustetuille on tarjolla niitäkin. Nautiskelijat saavat silti pylpyrästä eniten. Muhkeasoundiseen kokonaisuuteen kelpaa upota.
Kakun kirsikka on ehdottomasti viisiraitainen kakkososa After, joka rauhoittaa kuulijan puoliakustisella kerronnallisuudellaan. Herkästi tulkitut sävellykset pohdiskelevat korvakäytävissä vielä pitkään sen jälkeen, kun viimeinen nuotti on sammunut.
Pelkän jyrkkäotsaisen metallisen uhon lisäksi tarjolla on todellista muusikkoutta. Petro Biancon kitara soi kaihoisasti tarinoiden, ja rumpali Flavio Fancellun osaksi ylisoitetut kompit naulaavat kappaleet ylivoimaisella rytmikkyydellä. Stefano ”Icy Warrior” Galeanon särmikäs tenori ei sinällään ole kaunis, mutta raastaa sopivista kohdista.
Icy Steelin tuorein hanke on rohkea mutta onnistunut. Toivon, että tämän huomaavat muutkin.