Parin vuoden taukoa lukuun ottamatta vuodesta 1992 raskaasti valunut 16 runnoo, ärjyy ja moukii niin ettei paremmasta väliä. Seitsemäs levy on sitä itseään, mutta verkkaisesti jylisevä sludgensa tuntuu toimivan esimerkillisesti – olkoonkin, ettei laulussa anneta yhdenkään melodisen nuotin häiritä.
Mitään myönnytyksiä tarttuvuuden suuntaan ei ole tarjolla, elleimoisiksi lasketa mukaansatempaavaa groovea ja tanakasti raapivia riffejä. Ja miksei laskettaisi. Säästeliäästi käytetyissä nuoteissa on voimaa ja painoa, ja kun ne ovat juuri siinä missä pitääkin, kauheasti enempää ei kaipaa. Yleensä yksiulotteisesta rähinästä tulee puutumus, mutta 16:n kohdalla karski laulukaan ei osoittaudu haittatekijäksi. Siispä voidaan sanoa, että toimiihan tämä, kiistatta.
Lifespan of a Moth ei avaa uusia ovia tai edes kurottele käymättömille korpimaille. 16 tekee kuitenkin vankkumattomalla tyylillään sitä rullaavaa raadantaa, johon pystyvät karvaisenhikisen stoner-sludgen parissa vain ne kovimmat tyypit.