Savuiselta tuoksahtavaa meininkiä – arviossa Brant Bjork and the Low Desert Punk Band

Arvio julkaistu Infernossa 8/2016.

09.01.2017
Brant Bjork and the Low Desert Punk Band
Tao of the Devil
Napalm

Groove. Soiton pehmeys ja svengi. Nämä tämä mies yhtyeineen taitaa. Näihin koko homma perustuukin, ja vaikka biisejä ei voi haukkua vain tekosyiksi soittaa, niistä ei jää kauheasti mieleen. Mutta tapa, jolla bändi esittää helpot, yksinkertaiset laulut, joissa simppelisti tuhiseva kitarariffi ja sopivan möyheä basso kantavat rehdisti toteavan laulun, on esimerkillistä. Verrokkeja etsiessä ei puhuta tästä vuosituhannesta vaan loikataan kauas 70-luvun puolelle.

Biisien toimivuus on ajatonta, ja verrokeiksi saa kaivella monenlaisia viiksi- ja pulisonkimiehiä Grand Funk Railroadin kaltaisista kokoonpanoista. Yksi kappaleistakin on nimetty Humble Pie -yhtyeen mukaan. Äärihitaalla blueskaavalla lunastava nimikappale, nasevia kitaratilutuksia sisältävät, napakammin groovailevat raidat tai edes pitkän kaavan mukaan jumitteleva Dave’s War olisivat tuskin olleet minkäänlaisia outolintuja 40 vuotta sitten julkaistuina.

Brant Bjork, Kyussissa ja Fu Manchussa soittanut rumpali, ei hoida tälläkään levyllä ”omaa” instrumenttiaan. Funkyjen riffien jankkaaminen passaa miehelle myös kitaranvarressa, olkoonkin että suurempaa yleisöä tavoitellakseen tarvittaisiin tarttuvampia biisejä ja taitavampaa ulosantia.

Ne, jotka diggaavat rennosta, savuiselta tuoksahtavasta meiningistä, jota voi fiilistellä ilman minkäänlaisia kuulijaan kohdistuvia paineita musiikin ymmärtämisestä, arvostavat tätä(kin) Bjorkin levyä, paljon.

Lisää luettavaa