Wolf
Devil Seed
Century Media
Vuodesta 1995 porskuttanut ruotsalainen Wolf ei näytä väsymisen merkkejä. Yhtyeen kahdeksas pitkäsoitto Devil Seed on heavy metalia parhaimmillaan. Orkesterin synkästä ja kauhuteemaisesta musiikista tulevat mieleen Mercyful Fate, King Diamond ja ripeämmän osaston Candlemass. Kiihkeimmillään mielikuvat heittäytyvät myös Exciterin suuntaan. Parhaimmat mahdolliset suositukset, siis.
Erityisen hienoa tällä levyllä on kitaratyöskentely, etenkin soolopuolella. Niklas Stålvindin ja Simon Johanssonin väliset vuoropuhelut tuovat mieleen juurikin Denner–Sherman-kitarakaksikon, kuten myös Denner–LaRocqueparivaljakon.
Devil Seed on teatraalista, testosteronirikasta voimaa uhkuvaa ja välittömästi koukuttavaa musiikkia. I Am Painin johtoriffi on niin klassikkotavaraa, että alan epäillä onko se plagiaatti. Jos on, niin nerokas sellainen. Back from the Grave iskee heti perään vielä isommalla lekalla – speedmetallista riffittelyä ja hyräiltäviä tuplakitaramelodioita yhteen naittava kipale on puhdasta mielihyvää alusta loppuun. Hitaammin ja raskaammin riffittelevä Surgeons of Lobotomy on hyvä esimerkki skaalan toisesta päästä. Yhtye osaa rakentaa kiinnostavia draamankaaria niin biisien sisällä kuin koko levyn muodossa.
Wolf keittää perinteisistä aineksista kokoon loppujen lopuksi varsin omaperäisen sopan. Tämäkin levy on hyvä osoitus siitä, kuinka hienosti yhtye on saanut kaikki palapelinsä palaset paikoilleen. Yksi säveltämisen olennainen aspekti, joka jää usein turhan vähälle huomiolle, siis sovittaminen, pilaa huonosti tehtynä biisin kuin biisin. Wolfin sovitukset ovat kekseliäitä, jopa siinä määrin, että soolojen ylenmääräisyys tuntuu perustellulta. Valtavaa osaamista.