Sovitusten leväperäisyys on ilmeistä ja trimmaukselle selvästi tarvetta – arviossa Jack Starr’s Burning Starr

Julkaistu Infernossa 7/2017.

22.01.2018
Jack Starr's Burning Starr
Stand Your Ground
High Roller

Toistakymmentä soolo- ja bändilevyä Virgin Steelestä eroamisensa jälkeen julkaissut Jack Starr on kohtalaisen pystyvä keppimies, mutta vanha herra kaipaisi tuottajaa. Tällä kertaa biisitusinalle on revitty mittaa kevyet 75 minuuttia.

Valitettavasti pituudelle ei löydy katetta, sillä samankaltaiset melodiat ja rakenteet toistuvat kohtauksesta toiseen. Aina välillä Starr luikauttaa kitarastaan komean kuvion tai korvia kutkuttavan soolon, mutta sovitusten leväperäisyys on ilmeistä ja trimmaukselle selvästi tarvetta.

 

 

Hämmentävintä on silti se, että sekä laulajasta, pääosin mainioista laulumelodioista että sliipatusta soundista tulee mieleen Hammerfall. Kappaleet ovat samalla tavalla perusteista kasattuja ja niihin on selvästi haettu mieleenpainuvia kertosäkeitä. Hurjimmillaan Rhinon tahdittama poljento muistuttaa Manowarista.

Kokeneen ketun mestaroima melodinen heavy kulkee pääosin suhteellisen kilteissä merkeissä. Tämä ei ole sinänsä lainkaan huono asia, mutta tarpeeksi säälimättömän tuottajapampun käsissä paketista olisi saanut huomattavasti tehokkaamman. We Are One tolkuttaa kolmen minuutin asiaansa yli kahdeksan minuutin edestä. Sakset hoi, missä olette?

Valituksestani huolimatta kokonaisuudessa on paljon hyvää, ja osa melodioista on peräti erinomaista sorttia. Kohtalaisen hyväksi jäävässä lopputuloksessa harmittaakin lähinnä tieto mahdollisuudesta vieläkin parempaan. Kyllä Jack Starrin näpeistä vielä ideoita irtoaa.

Lisää luettavaa