Tämä timantti pitäisi saada mahdollisimman monien korville – arviossa Stud

Julkaistu Infernossa 9/2017.

30.03.2018
Stud
Circle of Lies
Cranksonic

Kasarilla yhden sinkun julkaissut ja sen jälkeen pitkille tirsoille vaipunut suomibändi saa kirveen jo pelkästä nimestään. Loput voi onneksi heittää puhtaasti musiikin ansioista, sillä uutta tulemista kolmannen pitkäsoiton merkeissä tekevä yhtye on yllättävän kovassa vedossa.

Stud operoi tuoreempaa basistia lukuun ottamatta alkuperäisellä miehityksellä. Ukkojen ote musiikkiinsa on lievästi sanottuna perinteinen, sillä klassinen melodinen heavy soi puhtaassa kasarihengessä. Mukana ei ole minkäänlaista tuoreempaa sävyä.

On hämmästyttävää, että jossain määrin käppähenkisenä pitämäni yhtye soi vanhoilla päivillään näinkin verevästi. Otsa on kirkas, ja kappaleet soivat iloisen tarttuvasti vailla minkäänlaista häpeää vanhojen jippojen kierrättämisestä. Melodioissa ja laulukuvioissa löytyy sen verran tanakasti, että moni isompi nimi jää armotta taakse.

Eihän tätä nyt kovin haasteellisena voi pitää, mutta Stud hoitelee raikkaasti soivan heavyn erittäin varmalla otteella. Kappaleet rullaavat hienosti, ja soinnin kirjo on sopivan laaja olematta lainkaan hajanainen.

Tämä piilossa loistava hiottu timantti pitäisi saada mahdollisimman monien korville.

Lisää luettavaa