Ruotsin rujomman osaston runebergit eivät hellitä. D-beatillä silattu crust saattaa kuulostaa monien metallipäidenkin korvissa aina samanlaiselta kaoottiselta mölinältä, mutta Wolfbrigade on luonut vuosien varrella oman välittömästi tunnistettavan tyylinsä ja äänimaailmansa.
Levyltä löytyy Motörheadiltä tuoksahtavaa d-beatiä maustettuna deathmetallisilla viboilla ja ajoittaisilla lähes huomaamattomilla melodioilla. Resepti on pysynyt samana, mutta nyt on väännetty peruspunkkia ja Motörheadia vähän isommalle ja metallipotikkaa pienemmälle. Vaikka levy on äänitetty ikonisen death metal -soundin kotipesässä Sunlight-studiolla, myös soundeissa on enemmän puhdasta rock’n’rollia kuin bändin parilla edellisellä levyllä.
Tempo on asiaankuuluvan kiihkeä, ja henkeä ei vedetä kuin lähinnä biisien välillä. Kappaleista erottuvat edukseen vimmainen Warsaw Speedwolf ja keskitempoinen, rokkaavalle Entombedille velkaa oleva Return to None. Kallocainin aloittava ja lopettava folkmetallinen melodiaosuus on kuin suoraan maanmiestensä Martyrdödin tuotannosta. Yllättävä veto, joka alkaa toimia pienen totuttelun jälkeen mainiosti.
Herrain seitsemättä albumia tuli odotettua kovasti, ja tuotos oli alkuun koviin odotuksiin nähden pieni pettymys. Useamman kuuntelukerran jälkeen totuus paljastuu, eli onhan tämä tasaisen vahvaa Wolfbrigadea, fanilaseilla ja ilman. Aina ei voi puristaa timanttia.